keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Se on moro!

Kiina on nyt takana päin, mutta maajoukkueemme porskuttaa täysillä eteenpäin. Toki reissu oli ikimuistoinen ja sitä vielä muistellaan pitkään haikeina. Koska tulokset olivat hyviä ja erittäin lupaavia, pojat päättivät tehdä seuraavan neljän vuoden tähtäimellä uudet suunnitelmat.

Niin vajaan neljän vuoden päästä olisi Kisat Ateenassa ja sinne tähtäämme. Maajoukkueen valmentaja Jokeri on sitoutunut vetämään porukkaa seuraavan Olympiadin.

Nyt kun on jotain harjoituksia ja leirejä takana päin, tuntuu porukan yhteishenki vaan kasvavan. Uutena jäsenenä saimme ryhmäämme Samu Alanderin. Samu on mukana myös lentopallossa.

Seuraava isompi tapahtuma on kuun lopussa pidettävät kilpailut Tanskassa. Palaamme siis viimeistään silloin leegomaan tunnelmissa (toivottavasti kuvien kera), ellei aikaisemminkin jo.

Siihen asti, vähän hyviä lyöntejä!

-The Caddy-


ps. Niin nytten kun tuo blogin otsake on aikansa elänyt, voit ideoida uuden ja tuoda sen julki. Kiitos!

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Kuvia matkasta

Moi

Kuvia matkasta löytyy osoitteesta http://picasaweb.google.com/thecaddy1/

Siellä on jo nyt jokunen kuva ja lisää tulee kun vain käsiini niitä saan.

lauantai 13. lokakuuta 2007

Kotona taas

Moi

Nyt on sitten kisat ohi. Viimeinen kierros oli tapahtuma rikas molemmilla pojilla. Paulin kierros alkoi nihkeästi, olisiko johtoasema sitten jännittänyt? Kiinalainen pelitoveri meinasi jo karata ulottumattomiin. Pauli kuitenkin kokosi itsensä hienosti ja nousi taistoon kärkisijasta viimeisille väylille. Isäntämaan edustaja osoittautui kuitenkin hieman paremmaksi tällä kertaa, joten Paulin oli tyytyminen hopeaan. Sen verran herkässä oli hymy Paulilla palkintojen jaossa, että voinen todeta hänen olleen suoritukseensa tyytyväinen. Tuuletuskin oli ehkä kisojen paras.

Ville pelasi parhaimman kierroksensa koko kisassa. 96 lyöntiä, ei ole ollenkaan hassumpi kierros, kenttä oli kuitenkin muita päiviä vaikeampi ja niinhän sen pitää ratkaisu hetkillä olla. Viimeisen väylän 9 miestä harmitti vähän maaliin tullessa, koska hopea oli jäänyt 3 lyönnin päähän. Taisi unohtua kuitenkin se ysi nopeasti, kun piti alkaa poseraamaan valokuvaajille...

Kuvia ja mietteitä koko matkasta on tarkoitus vielä tuoda julki, mutta palataan niihin sitten kun Caddy on toipunut JetLagista... Sitä odotellessa toivotetaan kuitenkin vielä kerran ONNEA mitallisteille ja lausutaan kiitokset koko suomen maajoukkueelle!

Unohtumaton kokemus ja hieno reissu!

tiistai 9. lokakuuta 2007

9.10, kolmas kierros

Noniin nyt on sitten takana kolmas kierros. Ilma oli varsin kylmä aamulla ja niin cadien kuin pelaajien oli vedettävä pitkää huosua jalkaan. Myös sateenpitävä takki kuului joukkueen päivän peliasuun.

Unohtui tuossa aijemmin mainita, mutta jos tuloksia haluaa tarkemmin tarkastella, niin se onnistuu www.specialolympics.org osoitteessa.

Sade lakkasi kierroksen alussa, josta sää vähitellen lämpeni. Tuuli kuitenkin vei palloa voimakkaasti koko päivän. Erityisen hankalaksi tuulen teki sen puuskittaisuus.

Tänään Pauli pelasi 129 lyöntiä ja siirtyi yksin oman sarjansa kärkeen yhden lyönnin turvin. Villen tulos oli 103. Tuolla tuloksella noustiin oman sarjan kolmanneksi kolmen lyönnin erolla neljänteen. Kärki Villen sarjassa karkasi kuitenkin turvallisen tuntuiseen johtoon. Matkaa toiselle sijalle on 16 lyöntiä ja ensimmäiselle 2 enemmän.

Kisojen aikana on tehty myös yksi hole in one, joka on laatuaan ensimmäinen Special Olympics kisoissa. Sen teki Kiinalainen nuorukainen Shao Haijuan. Ässä syntyi 90 metrisellä par-kolmosella. Shao kuuluu 9 reikää pelaaviin kilpailijoihin.

Vielä lopuksi kuva paulista haastavan putin edessä...



maanantai 8. lokakuuta 2007

7.10

Toinen kierros pelattiin vaihtelevissa olosuhteissa. Taifuuni teki tuloaan Shanghain suuntaan ja tuuli oli sen mukainen. Vettäkin saatiin monessa aallossa niskaan.

Päävalmentaja totesi olevansa tyytyväinen poikien peliin. Pauli erityisesti pelasi tänään loistavasti. 125 lyöntiä on Paulin parhaita kierroksia. Edes MTV3 kuvaus ryhmä ei järisyttänyt Paulin peliä viimeisellä reiällä. Lisäksi Paulin olemus on ylittänyt Taivanin uutis kynnykset. Siellä hänet tunnetaankin paremmin nimellä "mr. ten under". Villellä ei ollut tänään paras päivä, 112 lyöntiä, olisi voinut mennä paremmin. Kuitenkin Odottaa voi vielä kahta hyvää kierrosta.

Kahden kierroksen perusteella Special Olympics kisoissa tehdään divisiointi. Pauli sijoitettiin divisioonaan 6, jota hän johtaa tasatuloksella kiinalaisen Zhang Leiwenin kanssa. Ville sijoittui divisioonaan 4 ja on sijalla 4, 11 lyöntiä johtajan perässä. Kaiken kaikkiaan Ville on sijalla 18 ja Pauli 27. Pelaajia 18 reikää pelaavissa on yhteensä 33.

Toivottakoon pojille vielä hyviä tuloksia viimeisille kierroksille. Maanantainahan on välipäivä, jonka aikana kerkeää latautua loppurutistukseen. Päivähän oli muutenkin suomalais painotteinen kun uimarit ottivat kultaa, hopeaa ja pronssia, keilaajat pronssia ja sitten vielä Kimi voitti Shanghain GP:n.

lauantai 6. lokakuuta 2007

6.10 ja ensimmäinen kierros

Noniin

Nyt on sitten ensimmäinen kiekka heitetty. Sää oli ankara. Päivä oli kuumin tähän mennessä, varjossa oli jopa 34 astetta lämmintä ja tuulikin yltyi aika lailla. Tänne on annettu taifuuni varoitus huomiseksi, joten vielä ei ole varmaan voidaanko huomenna pelata.

Mutta itse kierrokseen. Pojat selvisivät kierroksesta kumpikin hyvin. Pauli löi 133 kertaa ja Ville 105. Parannuksen varaa olisi varmasti, mutta toisaalta kukaan ei tainnut yltää tänään huippu tuloksiin.

Vaikkakin päivästä jäi molemmille pojille hymyn virne suunpieleen, selvää on että parannettavaakin löytyy. Eikun uutta matoa koukkuun ja odottelemaan huomista.



Pauli draivaa





Ville puttaamassa

torstai 4. lokakuuta 2007

4.10, kentälle mars

No se on nyt kenttä katsastettu ja kyllä siitä haasteita löytyy. Kierros koostuu Tianman Coursesta ja Old Courcesta. Näiden lisäksi löytyy vielä kolmas ysi, New Course.

Väylät ovat hyvin kapeita ja vettä on paljon. Ainoastaan kahdella väylällä 18:sta ei ole vettä pelissä mukana. Sääkin oli suomalaiselle aika rankka, varjossa elohopea kohosi parhaillaan 32 asteeseen päivällä.

Huomenna sitten treenataan armottomasti, että ollaan valmiina taistoon sitten lauantaina.



Cadied valmiina ohjaamaan pojat kentälle



Ville naulaa pitkän putin viimeisellä reiällä, taustalla klubi talo



Pauli näyttää mallia swingiin